Seuraava selkeä tavoite minulle tuli toisena abiturienttivuonna. Sattuneesta syystä, josta ei nyt sen enempää, kävin lukion viimeisen luokan kaksi kertaa, vaikka koulun rehtori kiivaasti väitti, että siitä ei tulisi olemaan minkäänlaista hyötyä. Hän oli väärässä. Jäädessäni luokalle todistukseni keskiarvo oli muistaakseni vähän alle seiskan, mutta nousi takaisin "normaaliin" eli hieman yli 8,5:n (tarkkaan en muista enkä juuri nyt tiedä, missä todistukset ovat). Nousuun oli syynä selkeä opiskelusuunnitelma viimeisen vuoden ajalle. Minulla oli koulun lukujärjestyksen lisäksi tarkka lukujärjestys myös vapaa-ajalle. Kirjasin siihen myös viikonloppujen opiskelut, mutta jätin kyllä sen verran tilaa, että ehdin käydä vaikkapa kuuntelemassa lähiseutujen tanssipaikoilla. Parhaat muistot noilta ajoilta ovat Kaseva-yhtyeen ja Hurriganesin kuuleminen. Joka tapauksessa tein kirjojen ja tehtävien ääressä pitkiä päiviä.

Heti penkkareiden jälkeen alkoi valmistautuminen yo-kirjoituksiin. Siihen aikaan piti ennen varsinaista koetta käydä tentissä, missä aineenopettaja kyseli kaikenlaista ja teetti tehtäviä ja preppasi meitä koetta varten. Työtä riitti paljon, koska vastoin nykyajan yo-kirjoituksia, tehtiin kaikki kokeet keväällä ja reaaliaineet olivat yhdessä kokeessa. Tein itselleni hyvin tarkan suunnitelman, mihin sisältyi tietenkin kaikki: herätys seitsemältä joka aamu, aamiainen, lounas, päivällinen ja lenkki ja tietenkin ahkera lukeminen. Ohjelmassani oli myös illan päättänyt television katselu. Sääli, että koko kirjoittamani tenttikauden ohjelma on hukkunut jo aikaa sitten. Se oli kova pieti, sillä valmistautumiseeni kuului seitsemän päivää viikossa - sama paahtaminen jatkui myös viikonloppuisin. Kyllähän se kannatti, koska menestyin yo-kirjoituksissa aivan loistavasti ja taisin hieman näpäyttää koulun rehtoriakin. Kirjoitusten jälkeen olin kyllä aivan naatti, enkä sitten ennen kesäkuista armeijaan lähtöä tehnytkään yhtään mitään.

Yliopistoaikaan oli toki tehtävä työsuunnitelmia, mutta ne olivat äsken kuvaamiini juttuihin verrattuna varsin ylimalkaisia. Työni opettajana vaati toki jatkuvaa sunnittelua ja siihen kyllä opetettiin jo opiskeluaikana, ja se sitten hioutui sen neljänkymmenen vuoden aikana, mitä työkseni sitä hommaa väkersin.

Vajaa kymmenen vuotta sitten aloin miettiä, miten hoitaisin kuntoiluani, kun en enää jalkavaivojen ja ikääntymisen takia jaksanut enkä viitsinyt enkä pystynytkään juoksemaan. Kävin toki sauvakävelemässä, mutta siinä hommassa maisemat vaihtuvat hitaasti, joten päätin alkaa pyöräillä. En ollut koskaan ihmeemmin ajanut polkupyörällä kuntoilumielessä, mutta päätin sitten eräänä päivänä, että tavoitteeni on ajaa 1000 kilometriä kesän tai itse asiassa lumettoman kauden aikana. Tämä vaati jälleen suunnitelmaa ja sen seuraamista. Hyvin tietoisena, että jätän lenkin tekemättä, jos en ole sitä itselleni kirjannut tai vähintäänkin ajatellut käyväni lenkillä esim. viisi kertaa viikossa, aloin käyttää SportTrackeria, joka lahjomatta kertoo, missä mennään. Merkkaamalla muistiin tai tässä tapauksessa antamalla puhelimen tehdä sen homman, pääsen tavoitteeseeni, jos vain muuten asiat ovat kunnossa eli pyörä ehjä, kohtuulliset kelit eikä mitään tauti tai pahempi juttu vaivaa.

Tuhat kilometriä pyörällä muutaman kuukauden aikana ei ole mitenkään kova homma, mutta se vaatii lähtemistä. Jos lenkkien keskiarvo on 15 kilometriä, kuluu siihen noin 40-50 minuuttia rauhallisesti ajaen ja säästä riippuen ja tuolla keskiarvolla 66 kertaa tien päälle lähtemistä. 15 kilsaa on vähän, mutta jos käy monena päivänä peräkkäin, ehtii palautua eikä edes väsy ajaessaan kovin paljon. Jos ajan 30 kilsaa ja ylikin, joudun lepuuttamaan kolme-neljä päivää ja monta hyvää treenipäivää menee hukkaan. 

Tämän vuoden 1000 kilometriä tuli täyteen eilen. Kevään ensimmäiset kerrat olivat erittäin lyhyitä pätkiä, joten kaikkiaan käytin 69 ajokertaa päästäkseni tänne asti. En nyt kuitenkaan lopeta lenkkejä, vaan jatkan niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Parhaana syksynä olen ajanut ihan lokakuun loppuun asti. Siitäkin eteenpäin voisi ajella, jos ei pakkasia tule, mutta päivät alkavat olla niin lyhyitä ja pimeitä, että ei se enää innosta siihen aikaan.